Äitini kirjailemia pyyhkeitä, jotka kertovat minulle tarinaa naisen elämästä.

Entisaikoina naiset valmistivat itselleen kapiot, niin teki äitinikin. Löysin vanhasta talostamme nimikoidut pellavapyyhkeet, jotka kuluneinakin ovat minulle arvokkaita. Käytän niitä saunassa istuinalusina.

Ensin ovat HL-nimikoidut pyyhkeet. Niissä äiti on vielä tyttönimellään. Silloin hän on asunut lapsuudenkodissaan, josta tällä hetkellä asun 50 metrin päässä.

Äiti syntyi 1921 perheen vanhimpana lapsena. Hän kävi sen ajan kansakoulun ja kiertokoulun, mutta ei päässyt opiskelemaan vaikka olisi tahtonut. Vanhin lapsi kun oli, ja poika syntyi vasta myöhemmin.

Sodan syttyessä 1939 äiti oli 18-vuotias. Ensirakkaus lähti sotaan. Keskustelujen jälkeen nuoret saivat mennä naimisiin. Äiti asui edelleen lapsuudenkodissaan ja nimikoi nyt HO-merkityt pyyhkeet.

Sota vei äidin rakkauden.

Sitten löytyi saman kylän mies, jonka kanssa äiti perusti perheen ja sai viisi lasta. Minä olen se viides. Järvenrantatalossa näitä pyyhkeitä käytettiin, ja sinne ne jäivät, kun äiti ja isä lähtivät viettämään hoitokotiin vanhuudenpäiviään.

HA-nimikoituja pyyhkeitä en ole löytänyt.  Ajan tavan mukaan äiti oli naimisiin mennessään raskaana ja synnytti kaksoset, joista toinen menehtyi kahden päivän ikäisenä. Ehkä pyyhkeiden nimikoiminen ei vuonna 1946 enää ollut se ensimmäinen asia, jota alettiin suunnitella. Nuori äiti oli toisen kerrankin naimisiin mennessään, vasta 25-vuotias.

Minä vietin lomiani järvenrantatalossa ja pesin pellavapyyhkeet pesukoneella, jonka olin äidille ostanut. Kun talo jäi tyhjilleen, otin pyyhkeet mukaani Helsinkiin ja käytin niitä siellä. Minulle ne ovat edelleen tärkeitä, vaikka siitä vanhimmasta näkyy päivänvalo läpi, jos katsoo aurinkoa vasten.  

Minulle nämä pyyhkeet kertovat tarinaa naisen elämästä, erilaisesta kuin minun elämäni, mutta minun elämälleni edellytykset luoneesta.