Äiti kävi heinätöissä naapurissa. Sillä maksettiin maitoa, jota haettiin naapurista.
Päivä heinäpellolla oli pitkä kotona odottavalle lapselle. Kun äiti tuli kotiin, hänen piti aloittaa ruuanlaitto saman tien, koska oli illansuu ja kaikki nälkäisiä.
Ensin kuitenkin äiti otti minut syliin. Painoin nenäni äidin puuvillamekkoa vasten. Mekko haisi kuumalta heinäpellolta, auringolta, työnteolta. Äidin sylissä lepäsi.
Sitten äiti aloitti ruuanlaiton.
Äidin viisaat silmät seurasivat minua vielä silloinkin, kun hän oli dementian takia lakannut puhumasta. Istuimme puhumattomina hoitokodin ruokailutilassa. Minulla oli nyt pienet lapset. Suljin hetkeksi silmäni. – Hetken päästä havahduin. Olin torkahtanut.
Äidin katse oli minuun kiinnitettynä. Kun havahduin, näin hänen silmissään rakkaudellisen lämpimän katseen, joka lävisti dementian hiljaisuuden. Äiti näki minut ja tilanteeni.
Dementiankin läpi äitini oli äiti minulle.
Tänään äitienpäivänä omat lapseni ovat 32- ja 28-vuotiaita. Äidin poismenosta tulee syksyllä 18 vuotta. Äidin lämmin, ymmärtävä katse kulkee yhä mukanani.
Mietin, olenko jättänyt yhtä rakastavia kuvia lasteni mieleen.
ainoalppinen.com 