Viisi vuotta ja neljä kuukautta ovat menneet ällistyttävän nopeasti. Mieleni täyttää iso kiitollisuus. Sain tehdä kaksi erilaista ja omalla tavallaan mielenkiintoista pestiä näiden vuosien aikana.
Toukokuussa 2016 Kivitipun vastaanottokeskuksessa oli kolmisensataa pakolaista, joiden kotoutumis- ja muita asioita aloin ajaa Lappajärvelle tultuani. Tapasin omien lasteni ikäisiä nuoria aikuisia, jotka olivat paenneet Turkkiin ja salakuljettajien tuomana Kreikkaan sekä Balkanin ja Euroopan kautta Suomeen. Mietin omia lapsiani kulkemassa reppu selässä läpi monen maan, välillä jalkapatikassa.
Olen kiitollinen Lappajärven silloiselle kunnanjohtajalle Tuomo Lehtiniemelle, joka kritiikistä välittämättä yhdessä hallituksen ja valtuuston kanssa sai läpi päätöksen ottaa pakolaiset Lappajärvelle. Vajaan vuoden mittainen kausi oli kunnalle taloudellisesti kannattava. En tiedä, muuttuivatko asenteet yleisellä tasolla. Mieleltään avoimet yksityishenkilöt ojensivat auttavan kätensä ja heitä oli paljon. Olin etuoikeutettu saadessani tehdä töitä vapaaehtoisten kanssa.
Etuoikeutetuksi tunsin itseni myös saadessani kohdata kaukaa tulevia pakolaisia. Laitoimme yhdessä ruokaa, söimme yhdessä, nauroimme paljon yhdessä.
Pakolaisiin suhtaudutaan toisinaan ennakkoluuloisesti, ja heidän katsotaan tulevan maahamme sosiaalietuuksien perässä. Kokemukseni kahden erilaisen pestin jälkeen on, että erot ovat yksilöiden välillä, eivät kansallisuuksien.
Pakolaishankkeen päättyessä käynnistin työllistämishankkeen, jota olen tehnyt tähän päivään asti Evijärven ja Lappajärven toimistolla. Kunta on mielestäni hyvä taustayhteisö hankkeelle. Asiat hoituvat täsmällisesti ja tehokkaasti. Kunnan nimissä on helppo kontaktoida niin viranomaisia kuin yrityksiäkin.
Toinen seikka on se, että kahvi maistuu aina hyvältä kunnantoimistolla, ja on mukava vaihtaa muutama sana työtovereiden kanssa. Työyhteisön tuki on ihmiselle tärkeä. Lisäksi kiitän esihenkilöäni Päivi Huhtalaa läsnä olevasta johtamistyylistä. Vähäeleisyys, hyvä huumori ja osaaminen yhdistyvät ihastuttavalla tavalla kauhavalaisuuteen. Evijärvellä hankettani on edistänyt Sanna Syrjälä, joka ymmärtää asiat yhdestä sanasta ja on uskomattoman aloitteellinen ja dynaaminen, huumorintajusta puhumattakaan.
Työllistämishankkeessa sain kohdata monia erilaisia ihmisiä ja kulkea hetken ajan heidän rinnallaan. Toivon, että pystyin kohtaamisissani rakentamaan toivoa, luomaan näköaloja ja tuomaan esiin uusia mahdollisuuksia. Ja kun asiakas työllistyi tai lähti kouluttautumaan, se oli henkilön oma ansio, ei minun. Mutta minun oli lupa iloita siitä hänen kanssaan.
Olen kokenut työllistämishankkeessa monia hyviä hetkiä asiakkaiden kanssa. Olen iloinnut luottamuksen syntymisestä, siitä kun asiakas yllättää minut näkökulmalla, jota en mitenkään osannut aavistaa, kaikenlaisesta eteenpäin menosta. Sitä voi olla asiakkaan rohkeus lähteä kokeilemaan aivan erilaista työtä koeajalla, uuden koulutusalan valinta, kielteisen mielialan muuttuminen myönteiseksi.
Olen tullut usein yllätetyksi, ja se on tuntunut hyvältä.
Toivon, että työnhakijoihin suhtauduttaisiin positiivisesti. Että osatyökykyiset nähtäisiin potentiaalina työmarkkinoilla eikä heitä arvosteltaisi eikä vähäteltäisi työyhteisön jäseninä. Kaikenlaisilla ihmisillä on oikeus olla. Ja että työttömyysjakso nähtäisiin yhtenä elämänvaiheena, joka jää jossakin kohtaa taakse. Työttömyyttä harva valitsee.
Nämä viisi vuotta ovat olleet seikkailu, joka ei olisi voinut toteutua ilman puolison tukea. Helsinkiläinen heittäytyi pohjalaiselämään, talven pimeyteen, takkapuiden hakkaamiseen ja raahaamiseen liukkaan ja lumisen pihan yli. Piti rempata viidessä vuodessa viisi keittiötä ja muuttaa yhtä monta kertaa. Kiitos tästä yhteisestä seikkailusta!
Nyt odotan uteliaana, mihin elämä meidät seuraavaksi heittää.
ainoalppinen.com 